Mahtavaa, että tulit inspiroitumaan viimeisimpien trendien pariin. Olemme koonneet sivustolle hyödyllistä tietoa muodista, sisustuksesta sekä kauneudesta. Löydät sivustolta viikoittain ajankohtaisia vinkkejä ja inspiraatiota oman tyylin löytämiseen.

  • MARC O’POLO 50 VUOTTA

MARC O’POLO 50 VUOTTA

Kesällä 1967 kaksi ruotsalaista ja yksi amerikkalainen päättivät perustaa erilaisen vaateyrityksen. Rolf Lind, Göte Huss ja Jerry O Sheets olivat kokeilunhaluisia seikkailijoita, avoimin silmin katsovia nuoria miehiä, joita yhdisti myös valtava kiinnostus ja intohimo materiaaleihin. 60-luvulla maailma eli muovin
vallankumouksen aikaa ja synteettiset keinokuidut valtasivat myös muodin. Heillä oli halu ja missio luoda mallistoja puhtaista luonnonmateriaaleista.


Tutkimusmatkailija Marco Polo inspiroi kaveruksia ja nuoret miehet kulkivat samoja polkuja Euroopan halki Kaukoitään kuin hän jo 1200-luvulla etsiessään uusia materiaaleja, mausteita ja muita uusia trendejä Eurooppaan. Valmista oli – mutta nimi puuttui. Haluttiin jotain omaperäistä, sellaista, joka panee silmät
tuikkimaan. Mitäpä jos otetaan Jerryn sukunimestä O-kirjain suosikkitutkimusmatkailijan nimeen ja laitetaan heittomerkki kuvaamaan tuiketta.


Sillä hetkellä MARC O’POLO oli syntynyt. O’ symboloi yksilöllisyyttä, aitoutta ja vapautta olla oma itsensä. Puolivuosisataa myöhemmin intohimomme materiaaleihin
on suurempi kuin koskaan. Niin on myös O’:n edustama henki. Ei sillä maailmaa mullisteta. Se on se pieni suuri erilaisuus, joka asioista seuraa, tekee ne persoonallisiksi ja antaa pilkettä silmään.
 

Juhlitaan O’:n viittäkymmentä vuotta

Juhlan kunniaksi MARC O’Polo kutsui kaksitoista taiteilijaa ympäri maailmaa tulkitsemaan O’-symbolia vapain käsin. Ainoa toive oli, että nämä seuraisivat oman sydämensä ääntä. Vuoden pituinen juhlamme alkaa maaliskuussa 2017 tuotteella, joka tunnetaan mallistostamme jo vuodesta 1972: OUR ICONIC SWEATSHIRT.

Menestystarina jatkuu ja pidämme kiinni alkuperäisistä lähtökohdista, jotka ovat luonnollisuus, laatu, yksilöllisyys ja innovatiivisuus.

FOLLOW YOUR NATURE

(Vain nimimerkki tulee näkyviin)

KOMMENTIT:

Ei vielä kommentteja, ole ensimmäinen!

  • Keväisen kauniit alusasut

Keväisen kauniit alusasut

Pukeudutko somaan kukkakuosiin, tyylikkääseen pitsiin vai haluatko säihkyä upeana? Valitse omasi kevään juhlavista alusasuista.

Lue lisää
  • Puku persoonan mukaan

Puku persoonan mukaan

Rakenna oma tyylisi pienistä paloista ja valitse puvun tyyli persoonasi ja tilanteen mukaan.

Lue lisää
  • Rento, rennompi, miesten kevät

Rento, rennompi, miesten kevät

Miesten kevät 2017 on rento, mutta ehdottomasti supertrendikäs! Sokoksissa vietetään miesten viikonloppua to–su 27.4.–30.4. Kaikki miesten housut ja paidat –20 % 27.4.–30.4.

Lue lisää

Kevätuutuudet saapuneet Sokokselle!

Ihania mekkoja, kauniita asusteita ja paljon muuta kevään juhlaan ja arkeen - tervetuloa tutustumaan!

Lue lisää
  • Naisten kevät-lookit

Naisten kevät-lookit

Pukeudu kevään hitteihin ja yhdistele mieleisesi asukokonaisuus. Sokoksella vietetään naisten muodin viikonloppua 21.–23.4. Tule ja löydä kevätlook.

Lue lisää

Makian makea miesten kevät 2017

Makian uusi miesten kevätmallisto on sopivasti rouhea ja katu-uskottava.

Lue lisää
  • 3+1 päivää - huipputarjoukset on katettu

3+1 päivää - huipputarjoukset on katettu

Keskiviikkona 29.3. se alkaa: Sokoksen 3+1 PÄIVÄÄ. Ole ensimmäisten joukossa ja tutustu etuihin ennakkoon!

Lue lisää
  • Kevään rohkea korumuoti

Kevään rohkea korumuoti

Kevään korumuoti on rohkeaa ja näyttävää. Statement-buumi jatkaa vahvana ja catwalkeilla nähdyt upeat yksityiskohdat antavat viimeisen silauksen myös arkiseen kokonaisuuteen. Nyt on aika irrotella koruilla!

Lue lisää