Mahtavaa, että tulit inspiroitumaan viimeisimpien trendien pariin. Olemme koonneet sivustolle hyödyllistä tietoa muodista, sisustuksesta sekä kauneudesta. Löydät sivustolta viikoittain ajankohtaisia vinkkejä ja inspiraatiota oman tyylin löytämiseen.

  • Vinkkejä rentoon pukeutumiseen

Vinkkejä rentoon pukeutumiseen

Rennon pukeutumise kiistaton huippujuttu on leveälahkeiset farkut. Dieselin farkuissa on pehmoinen ja laskeutuva kangas, leveä puntti pääsee hyvin oikeuksiinsa. Yhdistä liehulahkeisiin tukevat kengät, joko tennarit tai korot.

Farkkukangas innostaa nyt - farkkupaita on tehnyt uuden tulemisen. Farkkupaidan voi yhdistää mainiosti sinisten farkkujen kanssa, kokonaisuuden saa raikastettua vaikkapa ruskean sävyisillä asusteilla. Kuvassa Tiger of Swedenin pieni satulalaukku.

Yksi kevään teemoista on rento paitapusero, joka puetaan huolettomasti housujen päälle. Asusteena klassinen bandanna.

Leveiden lahkeiden lisäksi löytyy tietysti edelleen kapeitakin lahkeita. Nilkkojen saa antaa vilkkua, vajaamittaiset lahkeet näyttävät kivoilta pikkukenkien kanssa. Valkoinen t-paita on nyt pellavaa, valitse avarampi tai maltillisempi kaula-aukko.

Muistathan että valikoimat saattavat vaihdella tavarataloittain, käy tutustumassa oman Sokoksesi valikoimaan!

Artikkeli: Anne Melender / muotimielessa.com

 

(Vain nimimerkki tulee näkyviin)

KOMMENTIT:

Ei vielä kommentteja, ole ensimmäinen!

  • Keväisen kauniit alusasut

Keväisen kauniit alusasut

Pukeudutko somaan kukkakuosiin, tyylikkääseen pitsiin vai haluatko säihkyä upeana? Valitse omasi kevään juhlavista alusasuista.

Lue lisää
  • Puku persoonan mukaan

Puku persoonan mukaan

Rakenna oma tyylisi pienistä paloista ja valitse puvun tyyli persoonasi ja tilanteen mukaan.

Lue lisää
  • Rento, rennompi, miesten kevät

Rento, rennompi, miesten kevät

Miesten kevät 2017 on rento, mutta ehdottomasti supertrendikäs! Sokoksissa vietetään miesten viikonloppua to–su 27.4.–30.4. Kaikki miesten housut ja paidat –20 % 27.4.–30.4.

Lue lisää

Kevätuutuudet saapuneet Sokokselle!

Ihania mekkoja, kauniita asusteita ja paljon muuta kevään juhlaan ja arkeen - tervetuloa tutustumaan!

Lue lisää
  • Naisten kevät-lookit

Naisten kevät-lookit

Pukeudu kevään hitteihin ja yhdistele mieleisesi asukokonaisuus. Sokoksella vietetään naisten muodin viikonloppua 21.–23.4. Tule ja löydä kevätlook.

Lue lisää

Makian makea miesten kevät 2017

Makian uusi miesten kevätmallisto on sopivasti rouhea ja katu-uskottava.

Lue lisää
  • 3+1 päivää - huipputarjoukset on katettu

3+1 päivää - huipputarjoukset on katettu

Keskiviikkona 29.3. se alkaa: Sokoksen 3+1 PÄIVÄÄ. Ole ensimmäisten joukossa ja tutustu etuihin ennakkoon!

Lue lisää
  • Kevään rohkea korumuoti

Kevään rohkea korumuoti

Kevään korumuoti on rohkeaa ja näyttävää. Statement-buumi jatkaa vahvana ja catwalkeilla nähdyt upeat yksityiskohdat antavat viimeisen silauksen myös arkiseen kokonaisuuteen. Nyt on aika irrotella koruilla!

Lue lisää